Kunnon loman väärti

Äkäslompolo on vanha lappilainen erämaakylä, jonka väki sai pitkään leipänsä karjanhoidosta ja maanviljelystä sekä tietysti ympäröivistä metsistä. Matkailu astui mukaan elinkeinoihin oikeastaan vasta 1960-luvulla.

Nykyisen Ylläshuminan pihamailla on kuitenkin viivähtänyt matkailijoita jo paljon pidemmän aikaa. Vuonna 1945, toisen maailmansodan jälkeen, Aapi Äkäslompolo vasaroi ovenpieleen kyltin, jossa seisoi: ”Hotelli Humina.” 

Hotelli Huminan tarinassa oli mukana kohtalon sormi. Tai pikemminkin T. I. Sorjasen, Suomen Ladun tuolloisen toiminnanjohtajan, sormi. Kun hän äkkäsi Aapin rakentamassa tallia tontilleen, hän totesi: ”Älä sinä, Aapi, tallia rakenna. Tee hotelli. Se on nykyaikaa.” Huminasta tuli koko Ylläksen alueen ensimmäinen hotelli, yhä edelleen leveyspiirillään ainutlaatuinen lomahotelli.

Tiettömien maiden takana

Tie Äkäslompolojärven rannalla tuli vasta vuosia myöhemmin kuin hotelli Humina, mutta lomalaiset sitä vastoin ilman autoakin. Talvella suksi luisti, kesällä pieni patikointi palkitsi, kun vain vilkaisikin ympärilleen erämaan komeudessa. Hevoset ja porot vetivät tarvittaessa, ja veneelläkin pääsi matkoja. Vanhempi väki ja hotellikirjat muistavat myös ne hurjapäät, jotka saapuivat paikalle tunturihuippujakin korkeammalta, pilvimeren keskeltä – pienkoneella.

Matkalaisten joukossa on nähty ja kuultu monenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä. Suomalaiset, lauluistaan kuuluisat legendat Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa viettivät loma- ja inspiraatiomatkoja Huminassa vuosikymmeniä sitten. Tämän päivän tähdistä Ylläshuminan rauhaan on rakastunut mm. Emma Thompson, Oscareillakin palkittu englantilainen näyttelijätär.

Noora-Elina Qvist ja Emma Thompson


Lomasta ikimuistoinen kokemus

Humina on sittemmin saanut uuden, sijainnistaan kertovan nimen Ylläshumina. Piskuisesta hotellista on kasvanut monipuolinen lomanviettopaikka. Moni ratkaisu on tätä nykyä aikansa mukainen mutta vuosien takaisia kunnioittava. Paljon on yhä tallella Aapin ajoista – ainutlaatuisen maiseman ja luonnonrauhan lisäksi.

Aapi Äkäslompolon perinteitä on helppo vaalia ja alkuperäisestä rauhasta pitää kiinni, kun paikan jatkajina ovat Aapin perheen jäsenet: siskontyttö Meeri ja hänen miehensä Toivo Qvist. Matkaan on astumassa myös heidän poikansa Tomas.

Qvisteille jokainen lomalainen on väärti sanan lappilaisessa merkityksessä: ystävä, jolle suodaan mitä parhain majapaikka. Heidän hoivassaan Ylläshumina on ollut jo 25 vuotta. Mukana tekemässä lomasta ikimuistoisen kokemuksen ovat muut ylläshuminalaiset: innostuneet ammattilaiset oppaista keittiöhenkilökuntaan.